Yhdysvaltojen asema länsimaisten ja demokraattisten arvojen puolustajana on ollut perinteisesti tärkeä. Ylilyönneistään huolimatta Yhdysvallat on muodostanut maailman politiikassa ainoan uskottavan vastavoiman totalitaarisille järjestelmille ja erilaisille diktatuureille. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Yhdysvaltojen sisäinen rapautuminen on kuitenkin syövyttänyt maan uskottavuutta toimia vastavoimana esimerkiksi Kiinalle. Supervallan asemastaan huolimatta Yhdysvallat ei voi toimia jatkossa maailman vakauttavana voimana, jos maan sisäinen kaaos etenee ja syvenee. Sisäinen vahvuus toimii viime kädessä jalustana ulkoiselle uskottavuudelle.
Polarisaatio ja syvä vastakkainasettelu ovat sanoja, joilla Yhdysvaltojen nykyistä yhteiskunnallista tilaa yleisesti luonnehditaan. Historiallisessa mielessä Yhdysvaltojen DNA:ssa on ollut aina merkittävät jännitteet ja jakolinjat. Jos mietitään sisällissotaa, orjuuskysymystä, mustien kansalaisoikeuksien viivettä, aborttilainsäädäntöä ja koulutusta Yhdysvallat on aina ollut alttiina konflikteille, eskaloituneille ja kumuloituneille jännitteille. Kaksipuoluejärjestelmä ei myöskään ole mitenkään helpottanut tai neutralisoinut edellä mainittuja ongelmia.
Kaikista jännitteistään huolimatta Yhdysvaltojen poliittinen järjestelmä, kiveen hakattu perustuslaki, kansalaisyhteiskunta ja demokratia ovat toimineet tavalla, joka on jopa hämmästyttävää. Kaikkiin edellä mainittuihin elementteihin kiinnitti huomiota jo ranskalainen valtiotieteilijä Alexis de Tocqueville kiertäessään ja tutustuessaan maahan 1830–luvulla. Tocquevillen yksi keskeisimmistä huomioista oli, miten amerikkalaisessa demokratiassa kansalaisyhteiskunta, paikallistaso ja yhdistystoiminta luovat väkevän jalustan aktiiviselle kansalaisyhteiskunnalle ja siten demokratialle. Kansalaisyhteiskunta ja paikallistaso ovat tänäkin päivänä suuressa arvossa, kun amerikkalaista yhteiskuntaa ja politiikkaa arvioidaan eurooppalaisin silmin.
Donald Trumpin politiikka ja persoona sytyttivät kulttuurisodan – jokaisella voimalla on vastavoimansa
Amerikkalaisessa yhteiskunnassa on jokin muuttunut perinpohjaisella tavalla. Muutokset alkoivat itse asiassa jo Ronald Reaganin kaudella, jolloin republikaanien uskonnollinen siipi ja arvokonservatismi saivat vahvan aseman puolueen politiikassa. Kehitys sai pontta George W. Bushin presidenttikausilla, mutta vasta Donald Trumpin politiikan myötä arvojen ja ideologioiden polarisaatio sytytti meneillään olevan kulttuurisodan, jolle ei näy mitään hiipumisen merkkejä.
Valikoitu ja manipuloitu historian käsitys, valkoisen väestön yksioikoinen syyllistäminen ja vasemmistolaisten poliittisten ajattelijoiden valkopesu ovat lyöneet leimansa amerikkalaiseen poliittiseen ja älylliseen keskusteluun viimeisten vuosien aikana. Samalla vastaava ajattelu on levinnyt sivistysmaanosana mielellään itseään pitävään Eurooppaan. Patsaita kaadetaan, mutta vanha partasuu Karl Marx, jonka luoma väkivaltainen kommunistinen ideologia syöksi sadat miljoonat ihmiset köyhyyteen, on ja pysyy. Asetelma on kaiken kaikkiaan erittäin kaksinaismoralistinen.
Historiallisessa mielessä Trump on polarisoiduin poliittinen ilmiö ja hahmo, jonka Yhdysvallat on historiansa aikana kohdannut ja Trumpin perintö elää edelleen. Jos Trumpin politiikkaa ja persoonaa arvioidaan hänen kautensa jälkeen, tuntuu itsestäänselvyydeltä, että sille tuli äärimmäinen vastavoima Woke ja Cancel –kulttuurien muodossa. Trump itsessään on hyvin äärimmäinen ilmiö, hahmo ja poliitikko. Kulttuurisota, jonka keskiössä Trump myös edelleen viihtyy, on saanut useita kulminaatiopisteitä, joista tunnetuimmaksi ovat nousseet loppiaisen 2020 tapahtumat ja Capitolin valtaus.
Nykyisessä amerikkalaisessa mielenmaisemassa on kiinnostava paradoksi: tietyllä tavalla de Tocquevillen ylistämä vireä kansalaisyhteiskunta järjestöineen ja seuroineen, joka toimii juuri nyt Amerikkaa sisältä syövyttävänä voimana ja todella luo uhan maan yhtenäisyydelle ja siten olemassaololle. Ongelman ytimeksi on muodostunut se, että polarisaation osapuolet puhuvat täydellisesti toistensa ohi ja edes perusfaktoista ei voida olla samaa mieltä. Kulttuurisota on levinnyt kaikkialle: yliopistoihin, koulumaailmaan, työpaikoille ja jopa sukulaissuhteisiin. Ratkaiseva kysymys on: mikä lopulta yhdistää amerikkalaisia ja kuka heidät yhdistää vuoden 2024 vaalien jälkeen vai hajoaako ja pirstoutuuko Yhdysvallat lopullisesti?
Äärimmäisyys on pian valtavirtaa?
Amerikkalaisen yhteiskunnan rapautumisen yksi merkittävimpiä uhkatekijöitä on aseellisten ja vähintäänkin puolimilitanttisten organisaatioiden suosion kasvu. Luonnollisen kasvualustan aseellisille järjestöille luo eurooppalaisille täysin vieras aseenkantokulttuuri, jota vahvat lobbausjärjestöt ja muut painostusryhmittymät ajavat edelleen aktiivisesti.
The Economist (2022) arvioi, että Yhdysvalloissa on tällä hetkellä 228 erilaista aseellista ryhmittymää, jotka ovat organisoineet 2 335 tapahtumaa viimeisen kahden vuoden aikana. Useimmat tapahtumista liittyivät Covid–19 -rajoitusten vastustamiseen ja Trumpin tukemiseen. Huomattavan vähälle huomiolle jäi ennen Capitolin valtausta se, että Yhdysvalloissa oli järjestetty 39 erilaista aseellista mielenosoitusta ennen tammikuun tapahtumia. Tuoreimpien arvioiden mukaan jopa 38 prosenttia amerikkalaisista konservatiiveista kannattaa ja näkee tarpeellisena aseellisen vastarinnan hallitusta (liittovaltio) vastaan.
Oath Keepers, Proud Boys ja Boogaloo Boys ovat järjestöjä, jotka ovat valmiita tarttumaan aseisiin puolustaessaan oikeuksiaan ja arvojaan. Organisaatioissa on vahva kaikupohja Hitlerin 1930–luvun rähinäremmistä, ruskeapaidoista eli SA–joukoista, jotka aiheuttivat toiminnallaan pelkoa ja anarkiaa erityisesti juutalaisten ja muiden vähemmistöjen parissa.
Oath Keepers ilmoittaa suoraan olevansa hallituksen vastainen äärioikeistolainen organisaatio, jonka jäsenistöön kuuluu paradoksaalisesti paljon entisiä valtiovallan edustajia, kuten poliiseja ja armeijan edustajia. Myös Proud Boys toimii hallitusta vastaan ja ajaa rajatonta aseenkanto-oikeutta, huumeiden laillistamista ja vankiloiden lakkauttamista. Boogaloo Boys on niin ikään militanttinen äärioikeistolainen ja hallituksen vastainen liike, joka tavoittelee uutta sisällissotaa ja on varma jopa sen syttymisestä.
Yhdysvaltojen yhtenäisyyden kannalta vaarallisinta on, että militanttiset ryhmittymät ovat siirtymässä politiikan puolelle ja ovat jo verkostoituneet ja tulleet jopa valituiksi erilaisiin virkamiestehtäviin useassa osavaltiossa. Uutiskanava Buzzfeedin selvityksen mukaan osavaltiotason lainsäätäjistä (yhteensä 7 838 henkilöä) 12 prosenttia kuului ainakin yhteen äärioikeistolaiseen ryhmittymään ja republikaanitaustaisista lainsäätäjistä jo 22 prosentilla oli yhteyksiä äärioikeistoon. Kaikki nämä edellä kuvatut ilmiöt ovat vaarallisia erityisesti sen vuoksi, että Yhdysvaltojen järjestelmässä vaalilait ja äänestysproseduuri ovat osavaltiotasoisia ja niiden avulla voidaan vaikuttaa ja manipuloida äänestysaktiivisuutta. Pelissä on jopa äänten laskemisen riippumattomuus ja läpinäkyvyys.
Yhdysvaltojen tilasta on syytä olla huolissaan
Kun äärimmäisyysajattelu siirtyy politiikkaan on aina syytä olla huolissaan. Väkivallan, valehtelun ja tiedevastaisuuden arkipäiväistyminen yhdessä totuuden väheksymisen kanssa on vienyt historian saatossa lukemattomia yhteiskuntia taantumaan ja lopulta tuhoon. Ääriliikkeiden jalkautuminen poliittiseksi vaihtoehdoksi ei ole keskimäärin tuonut historian valossa juurikaan arvonlisää millekään yhteiskunnalle. Yhdysvalloissa ollaan ajauduttu tilanteeseen, jossa konkretisoituu kahden tunnetun tutkijan Hanna Arendtin ja Carl Schmittin ajatukset. Yhtäällä valehtelu ja totuuden vääristely ja jopa
niiden arkipäiväistyminen, josta Arendt aikoinaan varoitti. Samaan aikaan on leimaavaa, kuinka politiikan määrittely nähdään tänä päivänä usein niin sanotun toiseuden kontekstissa. Hitlerin oikeustieteilijä Carl Schmittin mukaan toiseus luo tilanteen, jossa ystävät vs. viholliset -asetelma synnyttää poliittisen tilanteen ja luo konfliktin, jonka kautta politiikka syntyy.
Yhdysvallat on kuitenkin edelleen merkittävin vastavoima Kiinalle, Venäjälle ja teokraattisille ydinasediktatuureille ja olisi suotavaa, että maa löytää edes jonkinlaisen yhteisen sävelen lähivuosien aikana. Muussa tapauksessa kansainvälisen politiikan voimatasapaino voi murtua täysin arvaamattomalla tavalla.
Tämä blogi on julkaistu ensimmäisen kerran Ajatuspaja Alkion kotisivuilla 22.9.2022