Pitkäaikaistyöttömyys on yhteiskunnallinen syöpä

Suomessa on ollut vuosikymmenten mittainen ongelma pitkäaikaistyöttömyyden käsittelyssä ja kohtaamisessa. Ongelma on koskenut kaikkia hallituskoalitioita. Perusongelmaan mikään hallituskoalitio ei ole löytänyt kestävää ratkaisua. Loppujen lopuksi kysymys on siitä, miten yksilön oikeudet, perusvapaudet ja velvollisuudet sovitetaan yhteen.

Työttömyys maksaa vuositasolla maallemme miljardeja euroja. Vuoden 2016 TEM:n selvityksen mukaan työttömyyden hintalappu maallemme oli vuositasolla peräti 10,8 miljardia euroa. Jo maalaisjärkikin sanoo, että lähtökohtaisesti jokainen kansalainen haluaa olla arvokas osa yhteiskunnalle. Työ luo yhteyden yksilön ja yhteiskunnan välille ja pitää ihmisen poissa paheista, toimettomuudesta ja puutteesta. Tämän totesi jo filosofi Voltaire vuonna 1759 satiirisessa romanissaan Candide.

Jo työn merkityksen historiallista taustaa vasten pitäisi olla selvää, että jokainen työtön olisi velvoitettu – ja myös oikeutettu – työttömyyden kohdatessa opiskelemaan uuden ammatin. Erityisen tärkeää edellinen on pitkäaikaistyöttömien kohdalla. Kun pitkäaikaistyöttömyyttä tarkastellaan eettismoraalisesta näkökulmasta, ei voi olla oikein, että ansiosidonnainen ansioturva ja uuden ammatin oppiminen eivät ole yhteydessä toisiinsa.

Lähes täydellinen toimettomuus sen sijaan on.

Opiskelu ansiosidonnaisella ei siis ole välttämättä sallittua, eikä siihen myöskään julkisen vallan taholta edes erikseen kannusteta. Lopputulos, kuinka pitkäaikaistyttömyyttä on maassamme hoidettu, on ollut toisin sanoen surkea. Pitkäaikaistyöttömyyden juurisyihin ei ole jostain syystä haluttu koskaan kunnolla puuttua.

Suurin saavutus, jonka julkinen valta ja poliitikot ovat saaneet aikaiseksi on vuoden 2023 alusta tullut uudistus, jonka mukaan pitkäaikaistyötön saa opiskella päätoimisesti kolme kuukautta menettämättä etuuksiaan. Vielä kymmenen vuotta sitten opiskelun yläraja työttömänä oli opintopisteiksi muutettuna vain viisi opintopistettä kuukaudessa. Kun otetaan huomioon ongelman vakavuus ja laajuus, tämänkin hallituksen uudistus on edelleen täysin riittämätön. Marinin hallituksen politiikka seuraa kulttuurisesti aikaisempia pintapuolisia uudistuksia, jotka ovat olleet kaiken kaikkiaan epäonnistuneita, monitulkintaisia ja sekavia.

Valtavirtapuolueita edustavien poliitikkojen on jostain syystä edelleen vaikeaa ymmärtää ongelman laajuus ja vaatimukset sille, kuinka radikaaleja toimenpiteitä pitkäaikaistyöttömyyden selättäminen vaatisi. Yksikään puolue ei ole esittänyt myöskään eduskuntavaaliohjelmissaan konkreettisia toimenpiteitä, aloitteita ja tai muitakaan ajatuksia sille, miten pitkäaikaistyöttömyyteen käytäisiin oikeasti käsiksi.

Ei voi olla oikeuksia ilman velvoitteita – uuden ammatin hankkiminen on velvoite

Suomessa pitkäaikaistyöttömyyttä, ja ylipäätänsä työttömyyttä, on hoidettu muutenkin väärällä tavalla. Suomessa on aina ajateltu, että ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja työmarkkinatuen ylläpitäminen, ja mieluiten niiden korottaminen, olisivat jonkinlainen ratkaisu krooniseen ongelmaan. Perinteisesti kumpikin vasemmistopuolue vastustaa kiihkeästi kaikkia reformeja, jotka puuttuisivat näihin saavutettuihin etuihin. SDP:n tavoittelema 80 % työllisyysaste ei ole mahdollista toteutua ilman radikaaleja uudistuksia työehtosopimusjärjestelmään tai rakenteelliseen työttömyyteen, josta pitkäaikaistyöttömyydessä nimenomaan on kysymys.

Perinpohjaisten reformien sijaan pitkäaikaistyöttömyyteen on haettu ratkaisua jo kahden hallituskauden aikana erilaisten pintapuolisten työnhakuvelvoitteiden ja TE-palveluiden puhelinkontaktien avulla. Jo nyt on selvää, että näiden toimien avulla ongelmaan ei saada koskaan järkevää ratkaisua. Työnhakuvelvoitteita voidaan täyttää pintapuolisesti ja täysin epärealistisesti. Pääasia TE-palveluiden näkökulmasta on se, että pykälät täyttyvät. Käytännössä ainoa järkevä ratkaisu Suomen yhteen vakavimmista ongelmasta löytyy elämänmittaisesta koulutuksesta ja velvoitteesta uuden ammatin hankkimiseen, jonka arvon todennäköisesti jokainen työtön ymmärtää.

Pitkäaikaistyöttömyyden selättämisen lähtökohtana tulisi olla edellä mainittu ajatus, että ei ole olemassa sosiaalietuuksia ilman henkilökohtaista panostusta uuden ammatin oppimiseen tavalla tai toisella. Nykyinen tyhjäkäynti, ihmisresurssien haaskaus ja työvuosien menettäminen syventää merkittävällä tavalla Suomen julkisen talouden kestävyysvajetta. Loppujen lopuksi häviäjiä ovat kaikki: niin yksilö, yhteiskunta, kuin potentiaalinen työnantaja alasta riippumatta. Suomessa tarvitaan siis täydellinen ryhtiliike pitkäaikaistyöttömyyden hoitamisessa. Maassamme on aloja, jotka kamppailevat tunnetusti työvoiman saatavuuden kanssa, ja samaan aikaan työmarkkinoilta on poissa vähintään 100 000 ihmistä. Käsipareja tarvitaan jatkossa ikääntymisenkin seurauksena entistä enemmän.

Onko Suomi työn yhteiskunta vai matkalla oleskeluyhteiskunnaksi?

Suomessa on lukemattomia aloja, joissa kouluttautuminen on nopeaa, edullista tai vähintäänkin kohtuuhintaista. Lopulta kysymys pitkäaikaistyöttömyyden hoitamisesta palautuu yhteiskuntamme perusasetelmaan: onko Suomi matkalla oleskeluyhteiskuntaan, vai arvostammeko tulevaisuudessa työtä ja yrittämistä, kuten joskus aikaisemmin on ollut? Pelissä ovat myös kansalaisten vapausihanteet: mihin olemme oikeutettuja ja millä perusteella?

Kulunut vaalikausi on osoittanut, kuinka läheskään kaikki puolueet eivät ole ottaneet pitkäaikaistyöttömyyttä ja ylipäätänsä työn tematiikkaa vakavasti. Useiden puolueiden poliittiset intressit ja intohimot ovat olleet ulkoisista shokeista huolimatta aivan toisaalla kuin työn arvostuksen palauttamisessa tai edes yrityksissä pitkäaikaistyöttömyyden selättämisessä.