Kuluneet neljä vuotta ovat osoittaneet sen, miten ideologiat ovat tehneet väkevän paluun suomalaiseen päivän politiikkaan. Marinin hallituksen ajama politiikka ja johtavien ministereiden viimeaikaiset lausunnot ovat tästä hyviä esimerkkejä.
Suomalaisen politiikan ongelmat erilaisine ilmiöineen ovat luonnollisesti osa laajempia heijastumia muualta maailmasta. Sosiaalisen median vallankumouksen lisäksi suomalaiseen politiikkaan ja erityisesti istuvan hallituksen politiikkaan on liittynyt voimakas ideologinen ulottuvuus. Ilmiö keskittyy erityisesti pääministeripuolue SDP:n ympärille ja vuoteen 2014, kun Antti Rinteestä tuli puolueen puheenjohtaja. SDP otti tällöin paljon enemmän, kuin ne perinteiset pari piirua vasemmalle.
SDP:n vuoden 2014 puoluekokouksessa Jutta Urpilaisen ja Mikael Jungnerin edustama markkinatalouteen ja yrittäjyyteen myönteisesti suhtautuva linja koki selkeän tappion. Ammattiyhdistysliikkeen vallan kasvu, tai vallan palauttaminen demareiden keskeisiksi intresseiksi on sittemmin realisoitunut monin eri tavoin puolueen harjoittamaan politiikkaan. Valtion, valtiovetoisuuden, sääntelymekanismien korostuminen, sukupuolihumppa, sekä koulutuspolitiikan inkluusio ovat malliesimerkkejä demareiden linjan muuttumisesta uussosialistiseksi. Paketin on täydentänyt julkisen talouden hoito, joka on ollut leväperäistä ja suorastaan holtitonta. Rahaa on olevinaan ollut ja sitä on myös miljarditolkulla jaettu. Marinin SDP ei ole valmis tinkimään ja leikkaamaan käytännössä mistään seuraavan vaalikauden aikana. Valtiovarainministeriön varoituksille demarit viittaavat käytännössä kintaalla. Myös kaikki saavutetut edut ja korporatistiset rakenteet ovat ja pysyvät. Suomen tulevaisuuden kannalta Marinin valitsema talouspolitiikka on tuhoisa.
Media vaikenee edelleen Marinin ajattelusta – miksi?
Laajemmassa tarkastelussa on ollut kiinnostavaa huomata se, miten vähän pääministeri Marinin äärivasemmalle ulottuvaa arvomaailmaa on julkisuudessa käsitelty. Puheenjohtajistoon jo vuosia kuuluneena hän ollut yksi demareiden uussosialistisen linjan keskeisiä taustavaikuttajia yhdessä ay-taustaisen puoluesihteeri Antton Rönnholmin kanssa. Hyvänä esimerkkinä edellä mainitun hallituksen linjan, ideologian ja arvopohjan lisäksi ovat mm. Marinin vuoden 2019 vaalikonevastaukset. Marinin lähimmässä viiden puolueen viiteryhmässä olivat mm. Eläinoikeuspuolue, Feministinen puolue ja vasta viidentenä hänen oma puolueensa SDP. Mahtuipa jopa Suomen Kommunistinen puoluekin pääministerin arvoasetelmaan.
Median huomio pääministerin ajatusmaailman avaamisen suhteen on kiinnittynyt sen sijaan pääministerin persoonaan, henkilöbrändiin ja säännölliseen julkisuudessa poseeraamiseen. On aiheellista kysyä: miksi vallan vahtikoira ei ole tässä suhteessa hoitanut velvoitteitaan? Eikö kansalaisten olisi hyvä tietää, millaisella arvopohjalla ja ideologialla maan suuntaviivoja on piirretty viimeiset vuodet.
Pääministeri ei tee muutoinkaan poikkeusta muista Suomen johtavista poliitikoista. Marinin lausunnot ovat usein ennalta-arvattavia, ja ne ovat varustettu varsin pinnallisilla argumenteilla, joita sävyttää vasemmistolainen poliittinen liturgia tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kontekstissa. Pinnallisuudestaan huolimatta pääministeriä on kohdeltu mediassa kansainvälisenä politiikan tähtenä, jolla on miljoona Instagram-seuraajaa. Niin tai näin: Instagram on mainio indikaattori ajallemme: tärkeintä on näkyä. Toisarvoista on se mitä kulloinkin sanot, huomioit tai linjaat kiinnostavalla tai yllättävällä tavalla.
Demareille korporatismi on edelleen ratkaisu ja aito tulevaisuuden vaihtoehto
SDP:n tuoreimmassa eduskuntavaaliohjelmassa (2023) ammattiyhdistyliikkeen tosiasiallinen valta näkyy edelleen ja entistä selvemmin. Yleissitovuus muodostaa puolueelle tärkeän ohjenuoran, jota voitaisiin jatkaa ja laajentaa työmarkkinoilla edelleen. SDP:n yhteiskunnallinen ideaali muodostuu jatkossakin korporatistisesta yhteiskunnasta, yleissitovista työehtosopimuksista ja valtiokapitalismista. Kaikki edellä mainitut elementit ylläpitävät jäykkiä rakenteita, jotka eivät vastaa enää tulevaisuuden yhteiskunnan tai työelämän tarpeita. Kuitenkin SDP:n mielestä TES-järjestelmä takaa myös jatkossa Suomeen työmarkkinarauhan. Väite on todella paikkaansa pitämätön, kun seuraa millaisessa lakkotilanteessa Suomessa on viimeiset kuukaudet eletty.
”Työehtosopimusten ja niiden yleissitovuuden turvaaminen on SDP:lle tärkeä lähtökohta työmarkkinapolitiikassa. Tutkimusten mukaan toimivat sopimusjärjestelmät parantavat tuottavuutta, lisäävät työnyhteisöjen hyvinvointia ja työmarkkinarauhaa”
(SDP 2023)
SDP:n tulevaisuuden yhteiskunnan ja sen selkärangan muodostavat suuret toimijat: suuryritykset, julkinen sektori ja vahva hyvinvointivaltio. Pienet ja keskisuuret yritykset, sekä niiden intressit ja menestys, jotka luovat viime kädessä pohjan hyvin toimivalle yhteiskunnalle ovat toisarvoinen asia. Jo lähtökohtaisesti on selvää, että korporatismi ja muuttunut työn käsite eivät ole yhdistettävissä toisiinsa. Korporatismi lähtee liikkeelle jäykistä ja pysyvistä elementeistä, kun taas nykyaika edellyttää joustavuutta ja liikkuvuutta kaikilta osapuolilta. Esimerkiksi sosiaaliturvan on pakko joustaa tavalla, joka kannustaa aina vastaanottamaan työtä kannustinloukkojen sijaan. Mielestäni on aiheellista kysyä: mitä SDP on vuosikymmenten aikana tehnyt kannustinloukko-ongelman selättämiseksi? Viime kädessä pöydällä on yhteiskunnallinen moraali, ja se, onko Suomi aito työnyhteiskunta vai oleskeluyhteiskunta?
Muualla Euroopassa edellä mainituista korporatistisista rakenteista on haluttu luopua, tai ainakin niitä on reformoitu ajan vaatimusten tasolle. Suomessa on toisin. Suomen demarileirissä korporatistisista rakenteista pidetään myös jatkossa kiinni. Uussosialistisen ideologisen ankkurinsa mukaisesti demaripuolue edustaa politiikkaa, jossa yksilön vastuu, itsensä kehittäminen ja yrittäminen ovat toisarvoisia.
Vuoden 2023 eduskuntavaaliohjelmassa ei ole ainuttakaan ajatusta työmarkkinoiden reformien tarpeesta, tai huomiota siitä, miten konkreettisesti reagoida työn muutokseen. Ajatukset ovat ympäripyöreää demarijargonia, joka lupaa kaikille kaikkea hyvää. Ohjelmassa ei niinkään huomioida yhtä Suomen pahimmasta epäkohdasta: pitkäaikaistyöttömyyttä. Suomessa on vuosikymmeniä ollut 100 000 kansalaista pitkäaikatyöttömänä. Vanhalle työnpuolueelle he eivät merkitse ohjelmatasolla tässä suhteessa mitään.
Yksinasuville kansalaisille demareilta löytyy hyvin perinteinen lääke: luodaan poikkihallinnollinen ohjelma. Tämän ohjelman mukaan on mahdollista selvittää yksinasuvien ongelmia. Miksi yksinasuvien ongelmia pitäisi virkamiestasolla edelleen selvittää, vaikka heistä on tutkimustietoa vuosikymmenten ajalta? Suomessa asuu 1,3 miljoonaa ihmistä yksin – tämän jopa SDP toteaa ohjelmassaan oikein.
Inkluusiosta ja maahanmuuttajien ongelmista vaietaan
Rinteen ja Marinin hallituksen ohjelmassa julistetaan kovaan ääneen tutkitun tiedon ja tieteen merkityksestä päätöksenteon tukena. Tätä taustaa vasten on ollut erikoista, miten koulumaailman inkluusioon ja maahanmuuttajalasten oppimisongelmista on haluttu säännöllisesti vaieta.
Viimeisin esimerkki ongelmasta nousi helmikuun puolessa välissä, kun YLE julkaisi tutkimustietoa maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden oppimisongelmista. Hallituksen johtavat vihervasemmistolaiset poliitikot opetusministeri Andersonin johdolla paheksuivat YLE:n uutista ja esiin nostetun ongelman käsittelyä julkisuudessa. Tapa millä tavalla vasemmistolaiset poliitikot reagoivat ongelmaan, joka liittyy heille ideologisesti läheiseen ja oleelliseen ongelmaan kertoo, kuinka valikoivaa heidän suhtautumisensa tutkittuun tietoon ylipäätänsä on.
Avoimessa yhteiskunnassa tietoa ei voi pimittää, kuten Etelä-Suomen sanomien päätoimittaja Matti Eve kirjoitti osuvasti maanantaina 20.2.2023. Demokratian perusedellytys on sananvapaudessa ja pyrkimisessä totuuteen. Jokaisen yhteiskunnallisen vaikuttajan ja tutkijan on työskenneltävä herkeämättä kummankin arvon eteen. Suomen lähihistoriassa on riittävästi itsesensuurin perinteitä, joiden hintalappua maksamme edelleen.
Onpas todella syvällistä ja realistista pohdi.taa.
Kiitos! Upea palaute ja pahoitteluni myöhäisestä vastauksestani!
Juuri niin! Oleskeluyhteiskunta on osuva termi sille, mitä Suomessa on tapahtunut: Työn arvostus ja työnteon kannattaminen ovat häipyneet maasta, jossa sotakorvaukset maksettiin työllä ja jossa oltiin ylpeitä sisusta ja ahkeruudesta. Miten tähän on tultu?
Terävää analyysiä! KIITOS!
Hei Helena!
Kiitos paljon hienosta palautteesta!