Helsingissä kaksi tärkeää paikkaa ja maamerkkiä, jotka ovat muodostuneet itselleni tärkeiksi ja läheisiksi instituutioiksi. Muutin kaupunkiin maaliskuussa 1991 ja löysin itseni kerta toisensa jälkeen joko Suomenlinnasta tai Eirasta. Ne ovat paikkoja, jotka vetävät vertoja kauneudellaan mille tahansa nähtävyydelle Euroopassa. Kumpikin kaupunginosa edustaa kulttuuria, historiaa ja tyyliä, jotka ovat aina ajattomia ja aina kiinnostavia.
Kuten tiedetään, Suomenlinna on linnoitussaarena ja luonnonnähtävyytenä ainutlaatuinen. Yksi saaren erikoisuus on myös siinä, että Suomenlinnassa ei ole ollut koskaan katujen nimiä käytössä. Postiosoite muodostuu sen sijaan saaren alkukirjaimesta ja rakennuksen numerosta. Tämä tuli itsellenikin tutuksi kesällä 2016, kun asuin saarella kuukauden verran.
Joka kerta Suomenlinnaan saapuessani aloitan aikamatkan 1700-luvun loppupuolelle. Se on minun tapani – kuten varmasti myös monelle muullekin – irrottautua arjesta, olinpa sitten Roomassa, Ateenassa tai vaikka vain Tukholmassa. Suomenlinna ei tee tästä lainkaan poikkeusta.
Arki ja digitaalinen hektisyys loikkaa takavasemmalle, kun kävelen Suomenlinnan Rantakasarmin mukulakiviä pitkin ja suuntaan hiekkatietä pitkin Suomenlinnan kirkon ohi kohti Kustaanmiekkaa. Olotila johtuu luonnollisesti osin autojen ja liikenteen puuttumisesta, mutta ehkä eniten vaikuttaa kuitenkin saaren sijainti, historialliset linnoituslaitteet ja saaren yhteys avomerelle. Suomenlinnan ja myös Suomen historia on konkreettisesti läsnä jokaisella askeleella.
Kustaanmiekasta avautuva merimaisema ja jyrkkä pudotus rantaan ovat aina yhtä karuja, kauniita ja pysäyttäviä. Erityisen kaunis merimaisema on alkukesästä, jolloin Helsinki on yksi Euroopan kauneimmista kaupungeista. Kustaanmiekassa sijaitsevan Piperin kahvilan edustalta avautuva merimaisema on ainutlaatuinen, kuten koko englantilaisen puiston rauhoittava miljöö muutenkin.
Ehrensvärd oli aikakautensa nerokkaimpia rakentajia
Suomenlinnan historiasta ei voida puhua ilman linnoitustöiden johtajaa Augustin Ehrensvärdiä ja hänen mittavaa työpanosta Pohjolan Gibraltarin luomisessa. Sen lisäksi, että Ehrensvärd oli ansioitunut tykistöupseeri, hän oli perehtynyt myös erityisesti linnoitustekniikkaan. Ehrensvärd oli myös poikkeuksellisen lahjakas ja omaperäinen piirtäjä ja maalaaja. Tuntuu jotenkin hämmästyttävältä, miten ansioituneella upseerilla oli aikoinaan kyky ja osaaminen johtaa linnoitustöitä ja tehdä omalaatuisia ja vaikeita rakennusteknisiä ratkaisuja ilman insinöörin taustaa tai koulutusta.
Vaikka en ymmärrä insinöörimaailmasta juurikaan mitään, se ei ole koskaan kuitenkaan estänyt minua olemaan kiinnostunut esimerkiksi telakoista tai ylipäätänsä laivanrakentamisesta. Telakat ovat aina monella tapaa kiinnostavia paikkoja nostureineen ja muine laitteineen ja monilla telakoilla on siten aivan oma tunnelmansa ja oma maailmansa. Harva Suomenlinnan vierailijoista tietää, että saaren telakka on yksi maailman vanhimmista edelleen toimivista telakoista. Telakkaa alettiin rakentaa jo vuonna 1750. Ruotsi-Suomi oli menettänyt Suuren Pohjan sodan tappion (1721) myötä varsinaisen suurvalta-asemansa Itämerellä, johon liittyen koko Suomenlinnan rakentaminen Helsingin suojaksi perustui.
Suomenlinnan telakan altaat ja telakan huolto¬rakennukset toimivat pitkään myös Ruotsin saaristo-laivaston Sveaborgin eskaaderin tukikohtana aina vuoteen 1808 saakka, kunnes valtiollinen yhteytemme Ruotsiin lakkasi Suomen sodan (1808–1809) seurauksien myötä. 1760-luvulla telakalla rakennettiin saaristo¬laivaston aluksia kuuluisan aikaansa edellä olleen laiva-arkkitehdin Fredrik Henrik af Chapmanin johdolla.
Sotahistoriasta kiinnostuneena unohdan melkein joka kerta Suomenlinnan sotilashistoriallisen erikoisuuden. Osana Krimin sotaa, Ranskan ja Britannian armeijat eivät koskaan lopulta hyökänneet Helsingin kaupunkiin. Sen sijaan viikon päästä saapumisestaan Helsingin edustalle maiden laivastot poistuivat vähin äänin kotimatkoilleen. Suomenlinnaa pommitettiin kaksi vuorokautta peräjälkeen mereltä käsin. Suomenlinnan rannikkotykkien teho jäi hyvin vaatimattomaksi, kun ammusten kantavuus ranskalaisten ja brittien uhmaamiseksi ei riittänyt. Kustaanmiekan kallioilla seistessä tulee mietittyä, millainen pettymys tykkien heikko teho oli saaren puolustajille. Tarinoiden mukaan itse helsinkiläiset seurasivat Suomenlinnan kamppailua ja massiivisia tulipaloja Kaivopuiston kallioilta käsin.
Kuolema on korjannut Suomenlinnassa satoaan myös muilla tavoin. Sisällissodan jälkeen yksi suurimmista vankileireistä perustettiin Suomenlinnaan. Ahtaisiin telakan tiloihin oli pahimmillaan sijoitettu 10,000 vankia, joista viimeiset vapautettiin vasta vuoden kesällä 1919 valtionhoitajaksi valitun kenraali Mannerheimin päätöksellä.
Kummitustarinat elävät sukupolvesta toiseen
Kun Suomenlinnan historiaa pohditaan tarkemmin historiallisten anekdoottien, tarinoiden ja myyttien kautta ei ole ihme kuinka paljon saareen liitetään erilaisia aavetarinoita. Osan tarinoista kuulin entiseltä naapuriltani Suomenlinnasta, joka oli myös aiheesta kirjoittanut kiinnostavan teoksen. Suomenlinnassa aavehavainnot ovat mahdollista liittämää selkeästi eri historiallisiin aikakausiin ja todellisiin tapahtumiin. Erään tarinan mukaan Suomenlinnassa vaeltaa mm. päätön eversti. Hänen kerrotaan liikkuvan levottomasti saaren käytäville ja valleilla, sekä vaihtavan paikkaa säännöllisesti saaresta toiseen. Upseerin alkuperä on jäänyt selvittämättä. Hän voisi olla Viaporin kapinan (1906) aikana ammuttu eversti, tai vääpeli, joka sai surmansa tupakoiduttuaan aikoinaan väärässä paikassa kohtalokkain seurauksin.
Ehkä kuitenkin tragikoomisin – ja kuuluisin – kummitustarina liittyy 1700-luvun lopun tapahtumiin saarella. Suomenlinnassa eli tällöin toisiinsa rakastunut nuoripari, jotka edustivat eri säätyä. Sen aikaisessa yhteiskunnassa säätyrajat olivat tarkkoja, eikä suhdetta katsottu Suomenlinnan tiiviissä yhteisössäkään hyvällä. Epätoivoisina pari päätti saada toisensa kuoleman kautta päättäen hukuttautua Lemmenlampeen. Pariskunta hyppäsi pimeään lampeen, mutta neidin paksu hame pitikin tytön pinnalla, kun taas puoliso vajosi syvyyksiin. Neidin suureksi epäonneksi kävelyllä ollut upseeri näki lammessa kelluvan naisen ja lähti herrasmiehenä oitis pelastamaan häntä. Yllätyksekseen upseeri sai taistella tyttöä vastaan kovasti ennen tämän saamista rantaan. Väitetään, että rakkaansa kanssa hukuttautumisessa epäonnistunut neito tavataan vieläkin Piperin puiston lammen rannalla syyllisyydentunnossaan. Iltahämärän aikaan, voi legendan mukaan nähdä naisen nilkan vilahtavan lammen pinnalla.
Tarinoita ja legendoja saarelta riittää, ja juuri siksi palaan Suomenlinnaan aina mielelläni uudelleen. Suomenlinna on tärkeä osa meidän historiaamme, jota voin ylpeänä esitellä niin ulkomaisille kuin suomalaisillekin ystävilleni.