Poliittinen kokemus, jota vanha poliittinen eliitti edusti, oli muodostunut rasitteeksi, kun taas kokemattomuus ja tuntemattomuus kääntyi Putinille selkeäksi vahvuudeksi muiden ehdokkaiden rinnalla. Toisin, kuin kaikkia muita ehdokkaita ja vallassa olevia poliitikkoja, Putinia ei voitu yhdistää mihinkään skandaaleihin ja hämäriin valtapeleihin tai yhteyksistä oligarkkeihin. Sekä Berezovsky, että Baranov olivat vakuuttuneita myös Putinin henkilökohtaisista ominaisuuksista ja myös siitä, että hän kykenisi vakuuttamaan myös venäläiset äänestäjät puolelleen.
VAPAAT MARKKINAT JA MORAALIKATO
Da Empoli korostaa kirjassaan erityisesti edellä mainittua ilmiötä eli yhteiskunnallisen rappion ja moraalikadon merkitystä Putinin nousun taustalla. Tämä puolestaan johti luonnollisesti siihen, miten Putin suhtautui Jeltsinin aikakaudella mittavia omaisuuksia käärineiden liikemiesten edesottamuksiin. Tämä on tärkeä huomio siksi, koska Putin näki suoran yhteyden vapaiden markkinoiden, yleisen moraalikadon ja oligarkkien toiminnan välillä. Käytännössä Putin piti siis Jeltsiniä ja vapaita markkinoita syyllisenä Venäjän 1990-luvun alun anarkiaan, rappioon, epäjärjestykseen ja siihen miten valtion ja venäläisten omaisuuksia vietiin ulkomaille. Yhtenä suurimmista rikollisista Empoli mainitsee Putinin pitäneen miljardööri Mihail Hodorkovskya, josta hänelle tuli myös pakkomielle päästä eroon.
Edellä mainittu asetelma loi siten pohjan Putinin, sekä hänen hallintonsa politiikalle ja sen tuleville askelmerkeille. Da Empoli väittää teoksessaan, miten Putinin ensimmäinen tavoite oli vertikaalisen vallan palauttaminen presidentin eli Putinin itsensä käsiin. Toisekseen Putin halusi laittaa järjestykseen Venäjän oligarkkien edellä kuvatut taloudelliset järjestelyt valtion omaisuuksien haalimisineen. Venäjälle tuli luoda jatkossa uusi patrioottinen talouseliitti, joiden tavoite oli varmistaa ja taata suuryritysten avulla Venäjän riippumattomuus lännestä ja sen markkinoista. Käytännössä suuryritykset ja niiden omistajat olivat jatkossa alisteisia intresseineen ensisijaisesti Putinille ja Venäjän valtiolle. Venäjän valtion etu ohitti siis kaiken muun.
Kolmas keskeinen tavoite, jonka da Empoli nostaa esiin oli Venäjän valtion auktoriteetin ja uskottavuuden palauttaminen kansalaisten silmissä. Tavoitteen toteuttamiseksi oli välttämätöntä asettaa silovikit eli voimaministeriöiden edustajat valtion avainpaikoille, jotka pystyisivät säälimättä toteuttamaan Putinin haluamaa politiikkaa. Viimeisenä keskeisenä elementtinä Putin halusi korostaa armeijan roolia ja sen kykyä puolustaa maataan ja tarvittaessa myös kykyä hyökätä.
Loppujen lopuksi kaikki edellä mainitut politiikkatoimet perustuivat Putinin analyysiin Venäjän tosiasiallisesta luonteesta. Da Empoli väittää despootin todenneen seuraavalla tavalla: ”Venäjä ei ole sivistynyt vaan villi yhteiskunta toisin kuin esimerkiksi Suomi, Venäläiset haluavat vahvan johtajan, joka johtaa ja näyttää tietä ja tuo kaduille rauhan ja palauttaa valtion auktoriteetin ja kansainvälisen arvostuksen”.
KAAOS ON OSA VENÄLÄISTÄ UUSKOLONIALISMIA JA RUPLAIMPERIALISMIA
Empolin teoksen yksi järisyttävimpiä kohtia on jo edellä mainitun äärinationalistin Aleksandr Zaldostanovin ja Vadim Baranovin (kuvitteellinen) keskustelu Venäjän, Ukrainan ja lännen välisestä suhteesta. Baranovin mukaan sota Ukrainassa on vain prosessi ja osaa laajempaa asetelmaa. Venäjän tavoitteet menevät siis paljon sotilaallisia tavoitteita pidemmälle. Venäjälle on tärkeää se, että menestys ei ole koskaan täydellinen, eikä mikään valloitus lopullinen. Tarkemmin sanottuna maantieteellisten alueiden valloitus ei ole lopulta Venäjälle edes tärkeää. Venäjän toiminnan ja myös ulkopolitiikan prioriteetti on sen sijaan kaaos ja epäjärjestys, jossa maantiede toimii oivana instrumenttina. Kuten Ukrainan sota on osoittanut, kynnys voiman ja armeijan käyttöön on niin ikään matala, koska uhrivalmius on paljon suurempi, kuin mitä länsimaisissa yhteiskunnissa kyetään edes arvioimaan.
Kaaoksen ja epävarmuuden luomisen voi tulkita täten myös klassisessa antiikin Rooman hajota ja hallitse, divide et impera politiikan kontekstissa. Jos katsotaan Venäjän ja sen palkka-armeija Wagnerin toimia Syyriassa tai Afrikassa, valittu politiikka on myös konkretisoitunut venäläisen uuskolonialismin hengessä.
Uuskolonialismin hengessä, jota ruplaimperialismi täydentää, Putin myy sekasortoisille valtioille turvallisuuspalveluita ja kuittaa laskun luonnonvaroina, kuten kultana ja muina kaivannaisina. Huomionarvoinen seuraus on myös toiminnasta seurannut suoran vaikutuskanava sekasortoisten valtioiden hallintoon ja niiden eliittiin. Näin Venäjä on toiminut mm. Keski-Afrikan tasavallan kanssa ja nyt Putinin liipasimella on tällä hetkellä Niger.
Da Empolin mukaan Baranov tarkensi keskustelussa edelleen, miten meneillään olevassa sodassa, joka on myös kulttuurisota, on kysymys myös ”aivojen voittamisesta”. ”Taistelukenttien merkittäviä saavutuksia ei mitata vallattujen kylien kautta, vaan ne mitataan vallattujen aivojen kontekstissa: Moskovassa, Berliinissä ja Kiovassa”. Meneillään on siis ”tsaarin” arvostama taistelu hyvän ja pahan välillä. Käytävän sodan avulla Venäjä puolustaa samalla arvojaan ukrainan natseja ja rappeutunutta länttä ja sen arvoja vastaan.
Da Empoli jatkaa edelleen miten Baranov muistutti käydyssä keskustelussa siitä, miten Venäjän nuoret ikäluokat eivät ole kokeneet 1990-luvun alun kaaosta, josta jonkun poliittisen toimijan oli pakko heitä muistuttaa. Putinissa ruumiillistuu Baranovin mukaan stabiliteetti ja äiti Venäjän, sekä isänmaan suuruus. Zaldostanov kiteyttää keskustelun lopulta näin: ”olemme yksi tasavalta, olemme uusi suurvalta, valtaamme uusia alueita, meillä on jo tsaari päässämme: hänen suuri majesteettinsa Vladimir Putin”.
VENÄJÄ ON LÄNNEN IKUINEN PAINAJAINEN
Giuliano Da Empolin teoksen ehkä koruttomin anti on sen keskeinen viesti. Venäjä on lännelle Empolin mukaan ikuinen painajainen. Toisekseen maa ja sen järjestelmä ovat kulloisistakin historiallisista jaksoista riippumattomia. Kuka tahansa ikinä yrittääkään horjuttaa totalitarismista ponnistavaa järjestelmää, ottaa samalla valtavan riskin. Teoksen kohta, jossa Vadim Baranov ja Boris Berezovsky kohtaavat viimeisen kerran alleviivaa synkällä otteella entisen mahtimiehen Berezovskyn kohtalon. Venäläisen poliittisen järjestelmän keskeisin kulttuurinen piirre on nimenomaan ymmärtää se, miten kulloinenkin viestinviejä muuttuu lopulta osaksi järjestelmää. Empolin mukaan Boris Berezovskyn ongelmaksi koitui juuri tämän peruslähtökohdan unohtaminen.
Berezovskyn suhteen kohtalo oli myös paradoksaalinen. Hän oli siis itse nostamassa Putinia valtaan ja jopa puhumassa vastentahtoista ehdokasta asettumaan ehdolle maan johtoon. Lopputulos oli kohtalokas. Berezovsky ei osannut tulkita lopulta muuttunutta tilannettaan lainkaan oikein ja löytyi lopulta kotoaan Lontoosta surmattuna hyvin epäselvissä olosuhteissa.
Empoli muistuttaa teoksessaan myös miten vanha neuvostojärjestelmä ja valta-asema osana sitä perustui aina statukseen kommunistisessa puolueessa. Aseman myötä kulloinenkin toimija pääsi viime kädessä kiinni eliitin etuoikeuksiin, kuten esimerkiksi dat?oihin tai puhelimiin. Parhaimmissa tapauksessa kumpikin oli mahdollista jopa saavuttaa. Erioikeudet, privilegiot olivat kuitenkin vastakohta vapaudelle, koska erioikeudet muodostivat vääjäämättä eräänlaisen orjuuden muodon puolueeseen liittyvän alistussuhteen muodossa. Nyt edellä kuvattu venäläinen eliitti syntyy ja muodostuu Putinin siunauksella ja kuten mainittua, valtion edun varmistuttua. Eliitti on siis täydellisessä alistussuhteessa maan johtajaan.
Empolin mukaan neuvostovallan aikana vallan käytön jonkinlaisena pidäkkeenä toimi NKP. Puolue piti kurissa myös tiedustelupalvelu KGB:n joka ilman puolueen esiliina olisi ollut villi ”moottoripyöräkerho”. Putinin Venäjällä maan johtajan vallan pidäkkeitä on ollut perin vaikeaa tai lähes mahdotonta hahmottaa. Strategisen ydinaseen käyttöä lukuun ottamatta vallan pidäkkeitä ei näytä juuri olevan.
Putinilla on hallussa, kuten tiedetään oikeuslaitos, sekä kaikki talouden ja median keskeiset toimijat, poliittisen järjestelmän ollessa hänelle täysin alisteinen. Taustatyö myös Putinin uudelleen valinnalle on jo aloitettu, joka tarkoittaa luonnollisesti tsaarin uudelleen valintaa. Samalla idän ja lännen välinen suhde säilyy hyisenä Ukrainan sotilaallisen voiton ollessa entistäkin tärkeämmässä roolissa. Suomen tulevan presidentin ja tulevien pääministereiden roolissa Venäjän ja sen historian tunteminen on välttämätön osaamisalue. Näin ei ole viimeisten vuosikymmenten aikana aina välttämättä ollut.