Kaikki poliitikothan rakastavat vaalien alla tiedettä ja koulutusta
Helsingin yliopistolla pidettiin vaalikeskustelu 8.2.2023, johon osallistuivat pääpuolueet. Keskustelun aiheena oli Miljardikuopasta uuteen nousuun, ja tilaisuuden järjestivät suomalaiset yliopistot ja Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifi ry.
Olin kuuntelemassa keskustelua. Petyin. Puolentoista tunnin aikana kuullut puheenvuorot olivat täysin ennalta-arvattuja – ja se tekee keskimäärin kaikesta keskustelusta varsin tylsää.
Suloinen konsensuksen eetos koulutuksen ja tieteen merkityksestä yhteiskunnallemme tuli selväksi heikkojenkin argumenttien kautta. Tietynlainen antikliimaksi tuli opetusministeri Andersonin puheenvuoron kautta, jonka mukaan Suomen houkuttelevuus kansainvälisille tutkijoille perustuu jatkossakin meidän ”maailman parhaimpaan” yhteiskuntamalliin. Anderson on vakuuttunut siitä, että nimenomaan suomalainen hyvinvointivaltio tuottaa lisäarvon, jonka avulla houkuttelemme tänne maailman parhaimpia tutkijoita. Tässä kohtaa olisin halunnut kysyä: ”miten yhteiskuntamallimme voi olla maailman paras, kun eihän täällä edes pääse sairaana lääkäriin?”
Paneelin viestin voi tiivistää seuraavalla tavalla: kaikki toimii loistavasti, kunhan emme tee perinpohjaisia muutoksia koulutuksen rakenteissa, pidämme opiskelun maksuttomana ja mahdollisimman avoimena sekä hoidamme rahoituksen kuntoon. Tällä reseptillä kaikki ilmeisesti toimii.
Kukaan panelisti ei maininnut sanallakaan opetusmaailman epäkohdista, jotka ovat liittyvät esimerkiksi yliopisto-opiskelijoiden ylipitkiin opiskeluaikoihin tai osaamisen ja vaatimusten tason jatkuvaan heikkenemiseen.
Myöskään opintojen maksullisuutta ei uskallettu nostaa rehdisti esille. Jos peilataan maksutonta opiskelua siihen, että korkeakoulutettu henkilö usein tienaa työelämässä erittäin hyvin, on merkillistä, että maksullinen korkeakouluopiskelu nähdään edelleenkin huutavana vääryytenä. Juuri hiljattain julkaistiin tutkimus, jonka mukaan yliopistossa opiskelleiden henkilöiden elinaikaiset tulot ovat 400 000–500 000 € suuremmat kuin korkeakouluttamattomien. Tämmöisillä ansiotuloilla voi mielestäni edellyttää, että viimeistään työllistyessään opiskelija pystyisi maksaman opiskelustaan jotakin.
Pitkiksi venyneet opintoajat eivät palvele kouluja, työelämää eikä opiskelijaa itseään
Vuonna 2019 kolmannes yliopisto-opiskelijoista ei valmistunut korkeakoulusta edes kymmenessä vuodessa, ja tämä trendi on pitänyt pintansa jo pitkään. Maisterin tutkintoa tehdään Suomessa edelleen yli viiden vuoden tavoiteajan. Sain tarkastella tilannetta aitiopaikalta, kun itse opiskelin parissa vuodessa maisteriksi. Todistin, että turhat löysät voi halutessaan ottaa pois ja mielekäs opintotaival voidaan suorittaa haluttaessa myös tehokkaasti.
Paneelin puheenjohtaja olisi niin ikään voinut viitata kestävyysvajeeseen, joka perustuu osin mm. suomalaisten muita Euroopan maita lyhyempiin työuriin, joilla on yhteys edellä mainittuun ongelmaan. Opetusministerin populistisella suulla sen sijaan kiteytettiin taitavasti se, miten oppiminen vaatii aikaa ja kiirettä ei saa pitää. Itse ajattelen asian aivan eri tavalla: nopea valmistuminen, intensiteetti opinnoissa ja sitoutuminen omaan tekemiseen tuottavat varmuudella hyvää oppimisjälkeä. Näin ainakin itselleni oppimisen suhteen kävi, koska aloitin akateemiset toimeni vasta 43-vuotiaana.
Joka puolelta tunkeva viihdesaaste vie energiaa terveeltä oppimishalulta
Paneelissa vaille huomiota jäivät myös todelliset juurisyyt opiskelijoiden jaksamisen ja heikentyneen opiskelumotivaation taustalla. Digitalisaation mukanaan tuoma riippuvuus sosiaalisesta mediasta, taukoamaton suoratoistoviihde ja ylipäätänsä yhteiskunnan viihteellistyminen ovat vaikuttaneet merkittävästi diginatiivien jaksamiseen ja arkisiin valintoihin.
Kun opiskelijoiden ongelmia sivuttiin panelistit ja SYL:n edustaja pitivät tärkeänä ratkaisuna sitä, että tukea, apua ja terapiaa on aina saatavilla tarpeen mukaan. Tuo on toki totta ja tärkeää, enkä sitä tietenkään kyseenalaista. Peräänkuulutan kuitenkin henkilökohtaisen vastuun ottamista omista valinnoistaan. On jokaisen omalla kontolla, kuluttaako aikansa turhanpäiväistä somefiidiä silmäillen vai avaako kirjan ja antautuu tiedon taikka tarinan äärelle. Minä näen jälkimmäisen terveellisempänä vaihtoehtona.
Entisen Yhdysvaltojen presidentin John F.Kennedyn sanat tulivat paneelin aikana mieleen useampaan otteeseen: ”älkää kysykö mitä maasi voi tehdä sinulle, vaan kysykää: mitä sinä voit tehdä maallesi”. Tämä nerokas sitaatti on hyvin ajankohtainen aikana, jolloin niukkuudesta tulee toivottavasti hyve.